Suomessa voit tehdä töitä opiskelun ohella, jos haluat tienata lisää rahaa elämiseen. Jos aiot työskennellä Suomessa, sinun on opiskeltava suomenkieltä tai osattava edes ruotsinkieltä. Työnsaaminen ilman kielitaitoa on vaikeata Suomessa, koska täällä valtaosa opiskeluun yhdistettävissä olevista työtehtävistä edellyttää kielitaitoa.

Jotkut opiskelijat ovat kiinnostuneita tienaamaan rahaa pelaamalla Suomessa. Suomessa virallisia peliorganisaatioita on kolme: Veikkaus, Ray ja Toto. Ainoastaan nämä organisaatiot ovat saaneet luvan järjestää rahallista voittoa sisältäviä pelejä.

Osa-aikainen työskentely

Opiskelu tapahtuu pääsääntöisesti päiväsaikaan. Osa-aikaista työskentelyä ajatellen sinulla on siis mahdollisuus käyttää illat ja viikonloput lisätienestien ja työkokemuksen kartuttamiseen. Suomessa opiskelijat työskentelevät iltaisin usein esimerkiksi kaupoissa, ravintoloissa, puhelinmyyjinä tai siivoojina. Työpaikat, jotka eivät ole sidoksissa virka-aikaan, on helppo yhdistää opiskeluun.

Suomessa osa-aikaiseksi työksi katsotaan, jos työtunteja on keskimäärin alle 25 per viikko. Myös tutkintoon liittyvä työharjoittelu tai lopputyön suorittaminen työpaikoilla luetaan osa-aikaiseksi työksi. Lomien aikana opiskelijan tekemä työ katsotaan kokopäivätyöksi, jos muuta opetusta ei tuona aikana järjestetä.

Opiskelutahdista riippuu, paljonko pystyt tekemään töitä. Toisinaan opiskelussakin on kuormituspiikkejä, jolloin ei välttämättä pysty tekemään töitä yhtä paljon – ts. välillä opiskelut kuormittavat niin paljon, että muulle ei jää aikaa. Silti keskimäärin opiskelijat pystyvät työskentelemään 15-20 tuntia viikossa.

Ulkomaalaisen opiskelijan työnteko

Suomi on EU:n jäsenvaltio, joten työvoiman vapaan liikkumisen säännöt pätevät myös opiskelijoihin. Jos ulkomaalainen opiskelija on kotoisin EU-alueen tai ETA-alueen maasta, Sveitsistä tai Pohjoismaista, hän voi tehdä opiskeluaikana töitä rajoituksetta. Tällöin ei tarvita myöskään työlupaa.

Jos ulkomaalainen opiskelija tulee EU:n tai Pohjoismaiden ulkopuolelta, hän voi tehdä töitä tiettyjen rajoitusten puitteissa. Kotimaastaan riippumatta opiskelija voi aina tehdä tutkintoon kuuluvat työharjoittelut tai lopputyöt. Lisäksi osa-aikainen työskentely ja opiskeluun kuuluvien lomien aikana tehty täyspäiväinen työ on sallittua myös EU:n tai Pohjoismaiden ulkopuolisten maiden kansalaisille. Nämä oikeudet myönnetään siis opiskelijan oleskelu-luvan puitteissa ja edellä kuvatun kaltaiset osa-aikaisiksi luokitellut työt eivät vaadi erillisen työluvan hakemista.

Valmistumisen jälkeen ulkomaalainen opiskelija voi etsiä työpaikkaa Suomessa. Työpaikka voi jatkossa olla peruste uudelle oleskeluluvalle. Jos opiskelija on työskennellyt jo opintojen aikana eli opiskelijan oleskeluluvan voimassaoloaikana, niin valmistumisen jälkeenkin voit työskennellä samalla oleskeluluvalla siihen asti, että uusi oleskelulupahakemuksesi on ratkaistu. Jos opinnot ovat jo päätöksessä, mutta opiskelija ei vielä ole löytänyt uutta työpaikkaa, voidaan myöntää jatko-oleskelulupa työnhakua varten.

Työnhaku

Suomessa työpaikkailmoituksia julkaistaan lehdissä ja internetissä. Sanomalehdissä työpaikkailmoitukset ovat yleensä alueellisia. Internetissä voit tarkemmin tutustua koko maan avoimiin työpaikkoihin.

mol.fi

Valtion alainen Työ- ja elinkeinoministeriö ylläpitää sivustoa avoimista työpaikoista. Yleisin suomalaisten työpaikkojen ilmoituspalsta, josta löytyvät lähes kaikki avoimet työpaikat. Helpot hakukentät ja palvelu tarjoaa myös hakuvahdin, joka ilmoittaa aina sopivista työpaikoista.

– EURES-portaali

Täällä ilmoitetaan työpaikat ympäri Eurooppaa. Täällä ilmoitetut työpaikat ovat usein kansainvälisiä tehtäviä ja vaativat englanninkielen sujuvaa osaamista.

oikotie.fi

Kerää yhteen sanomalehtien työpaikkailmoitukset.

valtiolle.fi / kuntarekry.fi

Tietoa valtion ja kuntien avoimista työpaikoista

aarresaari.net

Akateeminen rekrytointipalvelu

jobstep.net

Ammattikorkeakouluopiskelijoiden rekrytointisivusto

monster.fi

Avoimet työpaikat niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Voit jättää palveluusi oman CV:n työnhakua varten.